top of page

Uutisia

Dilia avusti Suomen Ilotulitus Oy:tä kiinteistötransaktiossa

10.7.2024

Dilia toimi Suomen Ilotulitus Oy:n neuvonantajana Lohjalla sijaitsevan Warehousing & Logistics -keskuksen ostossa. Kiinteistöllä yhdistetään yhtiön Dancing Fountains- ja ilotulitusliiketoimintojen logistiset tarpeet yhteen toimipaikkaan, ja sen hankinta luo edellytykset seuraavien 2-3 vuoden kasvulle. Dancing Fountains on Suomessa kehitetty vesivalonäytöskonsepti, ja se on houkutellut huomattavia yleisömääriä mm. Korkeasaaren eläintarhan, Tampere Light Festival’in, Porvoon kaupungin ja monen muun toimijan kanssa järjestettyihin näytöksiin. Näytösliiketoimintaa tullaan laajentamaan Pohjoismaihin ja manner-Eurooppaan vuonna 2025.

Dilia neuvonantajana KOY Tampereen Monitoimiareenan rahoitusjärjestelyssä

30.1.2024

Dilia avusti KOY Tampereen Monitoimiareenaa sen rakentamisaikaisen seniorirahoituksen uudelleenjärjestelyssä. Rahoituksen uudelleenjärjestely toteutettiin konvertoimalla ensimmäisessä vaiheessa yhtiön senior-rahoitukselle alisteisia junior-lainoja omaan pääomaan (debt-to-equity), ja toisessa vaiheessa rakentamisaikainen rahoitus korvattiin seniorirahoittajapankkien kanssa neuvotellulla uudella senior-lainalla. Dilia toimi järjestelyssä KOY Tampereen Monitoimiareenan oikeudellisena neuvonantajana, ja Diliassa projektin vetäjinä toimivat Jari Klemetti ja Mikko Sundström.

KOY Tampereen Monitoimiareena toimii tapahtumien tilavuokraajana tapahtumajärjestäjille. Monitoimiareena on 15 000 katsojapaikkaa tarjoava elämysareena Tampereen sydämessä. Areenan yhteydessä toimii myös huippuluokan hotelli, kansainvälinen kasino, monipuoliset kokous- ja tapahtumatilat sekä lukuisia ravintoloita. Tampereen Monitoimiareenan omistavat LähiTapiola, OP, Ilmarinen, SRV sekä Tampereen kaupunki.

Cinia Oy

12.6.2023

Dilia toimi ostajan oikeudellisena neuvonantajana järjestelyssä, jossa Suomen valtion enemmistöomistama Cinia Oy ostaa pilvi- ja ohjelmistoyritys Avanio Oy:n koko osakekannan.

https://lnkd.in/dwRCrDjt

 

Rovio Pet Foods Oy

18.4.2023

Dilia toteutti noin 1,6 miljoonan euron kasvurahoituskierroksen loimaalaiselle Rovio Pet Foods Oy:lle yhdessä kasvurahoituksiin ja strategiakonsultointiin erikoistuneen NORDSALT Oy:n kanssa. Osallistuimme myös itse rahoituskierrokseen kanssasijoittajana.

 

RPL Talotekniikka Oy

29.3.2023

Dilia toimi myyjien ja yhtiön oikeudellisena neuvonantajana järjestelyssä, jossa tbd30 ostaa suomalaisen putkisaneerauksiin keskittyneen RPL Talotekniikka Oy:n koko osakekannan.

 

Unicom Consulting Oy

22.3.2023

Dilia toimi myyjien oikeudellisena neuvonantajana järjestelyssä, jossa yksityinen sijoittajaryhmä osti Unicom Consulting Oy:n kaikki osakkeet.

 

Click Shoes Oy

16.2.2023

Dilia toimi myyjän oikeudellisena neuvonantajana järjestelyssä, jossa Tokmanni ostaa kotimaisten kenkäkauppaketjujen Click Shoes Oy:n ja Shoe House Oy:n kaikki osakkeet.

 

Autoliitto ry

9.2.2023

Dilia toimi Autoliitto ry:n neuvonantajana liiton liiketoimintojen uudelleenorganisoinnissa. Järjestelyssä liiton yleishyödyllisestä toiminnasta erilliset liiketoiminnat keskitettiin EVL 52f §:n mukaisella osakevaihdolla konsernirakenteeseen, johon kuuluu liiton omistama emoyhtiö ja emoyhtiön omistamat liiketoimintayhtiöt. Vastasimme konsernirakenteen suunnittelusta. Järjestelyssä huomioitiin liiketoiminnallisten näkökulmien lisäksi optimaalinen rahoitus- ja verotusrakenne.

 

Cloud1 Oy

12.1.2023

Dilia toimi Cloud1 Oy:n ja sen osakkeenomistajien oikeudellisena neuvonantajana järjestelyssä, jossa pääomasijoittaja Voland Partners teki ensimmäisen sijoituksensa, jonka kohteena oli Cloud1 Oy.

bottom of page